torstai 26. kesäkuuta 2014

Kesähuveja!?

Jäiköhän ne toukokuun helteet nyt ainoiksi, nyyh. No vielä on kesää jäljellä.... toivottavasti :D 24.6 käytiin Vauhtipuistossa,  pipo päässä kesäsäässä! Meren rannalla myös.

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Lomalla

Eka viikko reissusta palaamisen jälkeen menikin toipumiseen ;) Ja Casandralla oli myös uimakoulu. Sitten juhannusviikolla jäikin isäntä jo kesälomalla! Nythän sitten on varsin ihanat 4viikkoa, ei menoja, ei aikatauluja. Juhannusaattoa bietettiin tuttavaparheen kanssa, sääkin oli uhkailuja parempi :)

Kun oli kotopuolessa reissussa niin kävin tapaamassa mummuani. Kuten aina kun olen siellä päin. Mummuni täyttää jo 92 syksyllä. Olen aina käynyt paljon tapaamassa mummuani. Kun sain ajokortin, kävin siellä vähintään kerran viikossa. Yhtenä kesänä olin kodinhoitajana vanhalla herralla ja sieltä päästessä ajoin lähes aina mummulan kautta kotiin. Juotiin kahvit pihakeinussa ja juteltiin. Olen aina mummuni kanssa puhunut paljon,  politiikasta säähän ja kaikesta siitä väliltä ♡ Kun muistelen mummulaani niin ekana tulee mieleen pappa ja keinu, polttopuut, felixin suolakurkut ja perunalimppu jota mummulla oli aina tarjolla! Mummulan pihassa oli marjapensaita ja siellä oli myös valkoherukkapensas. Ja sellaista ei ollut kellään! Siksi olinkin erityisen onnellinen kun ekana kesänä tässä talossa asuessamme huomasin että myös tässä pihassa on valkoisia herukoita :) Kun vierailun jälkeen lähdin lasten kanssa pois mummuni luota itketti minua kovin.  Tytöt siitä huolestuivat ja kerroin heille että ei voi tietää että tapaanko mummuani enää koskaan. Sanavalmis 4veeni totesi siihen että - Niinhän se äiti vaan menee, vanhat kuolee ja uusia syntyy tilalle. Mitäpä siihen sitten sanoisi :) Mummu ♡

Leon on maistanut ensimmäisen maissinaksun!
Juhannustunnelmia!
Hymypoika!

Tämän kauden Nosh mallisto oli todellakin äidin makuun!

Kesäloman aljamista juhlistettiin raparperibritalla :P

Mummu ja tuttu maku lapsuudesta. Purkki on tosin vaihtunut!


Ja

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Puolivuotta poikalapsen äitinä

Tissillä on hyvin kasvanut! Puolivuotiaan miehen mitat ovat 8160g ja 66,2cm. Tiistaina oli neuvola ja sitten sen jälkeen maisteltiin pottu+porkkanaa mössöä. Ei saanut suurta suosiota. Tiistaina otettiin mukaan jo luumu ja arvatenkin maistuu paremmalle kuin pottu ;) Jospa viikonloppuna lisätään ruokavalioon bataatti. Puuroakin aloitellaan ensi viikolla!

Ei liiku juurikaan, eikä istu ilman tukea! Tytöt on meillä jo puolivuotiaina istuneet ilman tukea! Vertailuhan on aina tervettä ;) Hampaaton on hymy.  Mitäs muuta... no yhtään kokonaista yötä ei ole vieläkään nukuttu, hyvänä nukkuu jopa 4h putkeen. Eiköhän se tästä kun alkaa puuro maistumaan. Tissittelyä aiotaan jatkaa 1veeksi asti, jos vaan kelpaa!

Mikä sitten poikalapsen äitinä on erilaista? No meidän perheessä hän on selvästi ollut siskojaan vaativampi, seuranhaluisempi ja sylittelyä vaativa :) Ehkä pitää huomiosta! Taitaa itse asiassa nauttia siitä, hymyilee kaikille jotka häntä katsovat ja lirkuttelevat. Ei kyllä ole vierastanutkaan yhtään! Mutta se mikä on kaikista erilaisinta on voima! Jestas kun poika jotain haluaa niin siinä on pitelemistä! Pikkunyrkit kun huitoo niin on parempi väistää, leluja hakataan pöytään hirveellä vimmalla! Lempinimi tällä hetkellä onkin voimanpesä ♡

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Koti ♡

Nyt ollaan päästy kotiin, onhan se ihanaa. Vaikkakin meillä oli oikein mukava Hämeenkyrön reissu. En nyt ihan sanoisi että kotitöitä olisi ikävä tullut mutta viikko ilman nitä aiheutti ainakin sen että tartuin niihin ihan reippaasti. Pyykkiä siis pesty ja kaikkea muuta järjestetty.  Tietäähän sen että kun kotona oli remonttia tehty niin eihän sitä kaikkia tavaroita voi paikoilleen palauttaa... Ja kyllä, keittiön pöydällä oli myös ne viikon sanomalehdet... mrr.
Tyylinäyte junassa nukkumisesta.
Myös kotona on unet maittaneet.
Pojan syöttötuoli on haettu ystävältä lainasta... kyllä sitä on vissiin aloitettava se potun syönti tulevalla viikolla. Ei yhtään huvittaisi, tissittely on niin helppoa ja hyvinhän pallero on silläkin kasvanut ;)

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Särkänniemessä

Tiistaina oltiin särkänniemessä. Kiva reissu, ei kuitenkaan ehkä ihan järkevää mennä vielä näin pienien kanssa. Satasen liput mulle ja tytöille, on aika paljon. Tytöt ei vielä moneen laitteeseen päässyt ja eivätkä kaikkiin uskaltaneetkaan. Koiramäki oli aika kuiva :P etenkin kun edellisenä päivänä oltiin jo kotieläinpuistossa käyty. Delfiinit kyllä oli huikeita! Tytöt oli ainakin reissusta onnessaan, Casandra etenkin mielissään kun pääsi isojen tyttöjen (ja heidän isän) kanssa tukkijokeen :) Jäbä pääsi myös karuselliin ♡ Tänään nautittiin hellepäivästä!

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

"Loman" tunnelmat

Enemmän kuin tuhat sanaa...
Mutta kerrotaan nyt kuitenkin jotain. Huonosti siis nukutaan, eka yö onneksi hyvin  kiitos 4.30 herätyksen. Seuraavana iltana meni villiksi tytöillä ja koko yö oli yhtä villiä pienimmäisen kanssa. Eilen sitten tytöt nukahti paremmin illalla, jätkä myös ks. Kuva! Mihin äiti mahtuu,  no, sängyn päähän kippuraan. Tytöt heräs aamulla 6:05... ja tarkoitus on lähteä vielä kotieläinpuistoon tänään. Eli illalla luulisi unen tulevan.  Mutta olen melko varma että tio ei suinkaan ollut aikaisin herätys mitä tässä vielä tulee... ja äiti nukkuu... nojoo, onneksi tätä on jo treenattu, varapäreille olisi tarvetta. Ja jollekkin zen-itsehillinnälle ;) Tänään lähtee myös hiukset talon naisilta ! :D