torstai 29. toukokuuta 2014

Matkalla

Aamulla löhdin lasten kanssa junalla kohti Hämeenkyröä. Äärimmäisen epäinhimilliseen aikaan, juna oulusta läx 5:50. No kello on nyt vartin yli yhdeksän, nuorin nukkuu ja tytötkin köllöttää. Äiti lävi jusg vetään 2kp kahvia niin ei muka tule uni. Eikä sitä jotenkaan edes uskalla nukahtaa, herätessä ei olisikaan lapsia tallessa! No tuskin mutta eipä tämä junassa tähän aikaan nukkuminen edes ole mitenkään voimaannuttavaa. Saapi mähdä millainen viikko on edessä!
Kuvat:
Nukkuva lapsi :)
Pakaaminen oli melkoisen haastavaa, ensin asu kokonaisuudet levälleen ja sitten oli tehtävä päätöksiä, huh.
Menossa ;)

lauantai 24. toukokuuta 2014

Ensimaistajaiset kesästä

Viime viikon lauantaina alkoi lämpöiset säät, niistä on nyt viikko saatu nauttia. Huomiselle sunnuntaille se lupaa jo kylmää! Toivon siis että tämä oli vasta ensimakua eilä suinkaan alu ja loppu helteille! :D On nautittu ensimmäiset ulkojätskit, puistoiltu, ulkoiltu, tutkittu ruohoa :D ja kylvetty auringonkukan siemeniä!

Reissu stressi täällä alkaa pikkusen päälle pukkaamaan, tytöt laskee öitä innoissaan ja äitiä alkaa pelottomaan ;)

perjantai 23. toukokuuta 2014

Oulun lastenmessut

Lauantaina 17.5 oltiin siis Ouluhallissa lastenmessuilla! Aamulla löhdin muksujen kaa kotoa klo 8.30 ja illalla tultiin klo 20.30! Ei tarttenut kuulkaa neitejä kovinkaan paljoa nukutella ;)
Messujen anti... no aika köyhä. Oli tosi vähän näytteilleasettajia likä oli kyllä yllätys. Eipä sillä että ne mulla kamalasti olisi merkankutkaan kun en missään ostomielessä ollut liikkeelle. Messuilla oli myös ihan tosi vähän väkeä, milä oli meidän kannalta tietenkin hyvä, oli tilaa pomppulinnoissa ja possujunassa. Lapset viihtyy, messuilla oltiin 10-16:15 eli koko tahan edestä! Odotetuin anti oli tietenkin HEVISAURUS!

perjantai 16. toukokuuta 2014

Yritetäänpä nyt ehtiä...

No eiköhän sitä vappua ole jo toivoteltu ;) Kuun alussa pitikin kirjoittaa että kuinka meillä on kiireinen tämä kuu! No se on nyt realisoitunu ja on tietenkin raskaskin. En ole jaksanut iltaisin kun olla möllöttää, toki vähän neulonut mutta enemmän koukkuuntunut fb:n keskusteluryhmiin... kaikenlaisia ihmisiä sitä kuule onkin!?

No alkuun on tietenkin laitettava vielä vappu kuva!

Saatiin hankittua keinu tytöille! Oltais haluttu tehdä itse puinen kunnon keinu mutta ei siimä ollu mitään järkeä, maksaa laudasta 300€ kun tollasen saa satasella :/ Olishan se tietenkin ollut paremman näköinen mutta se nyt ei merkkaa hran mielestä mitään ;)

Äitienpäiväkortteja myös askarreltiin, aika ja ideat vähissä, vanhalla samalla mentiin!

Kuviin on myös päässyt vähän "surullisen" kuuluisa pakko-saada vaate! Mutta onhan se ihana ;)

Leon jo 5kk! 7690g ja 66cm ihanuutta.

Äitienpäivä lounaalla käytiin Lasaretissa! Oli hyvää ja oli niin mahtavaa kun tytöille maistui alkuruokapöydästä hanhi, poro, katkaravut, ihan kaikki ja lasten pääruuaksi oli lohipastaa ja sekin upposi hetkessä. Ruoka oli hyvää. Ja koska äiti laittoi lämpörjllat niin pitihän se myös tyttöjen saada!

Ainolanpuistossa vietettiin aikaa tiistaina, hauskaa oli!

Tänään taas otettiin ryhmäkuvia! Ja onhan ne meidän lapset niin suloisia :D ;)