maanantai 30. syyskuuta 2013

Muutos.

Viime viikolle se sitten tapahtui! Jouduin jäämään töistä pois ja nyt on totuteltava siihen faktaan että seuraava työaamu koittaa maksimissaan puolentoista vuoden päästä... tai kahden vuoden päästä! :)
Vähän on hassu oli, ja vaikka edellisessä postauksessa valitinkin ja valitan että jouduin jäämään sairauslomalla. Onhan tämä nyt tietenkin helpompaa, sehän vain harmittaa kun mä niin tykkään työstäni ja asiakkaistani! Olisin mieluusti ollut loppuun asti työssä mutta nyt oli havaittavissa sellaisia muutoksia ettei vaihtoehtoja oikein jäänyt.

Tytöt tietenkin oli onnessaan kun kuulivat etteivät enää mene päiväkotiin :) Sain aikaistettua heidän avoimen päiväkodin aloituksen ja he menevvät sinne sitten keskiviikkona. Ensi viikosta lähtien tytöt ovat "kerhossa" maanantaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin, klo 12:30-15:30. Varmasti tytöille kivaa ja antaahan se mulle "omaa aikaa". Huono puoli siinä on se että joudun lähes aina hakemaan tytöt kerhosta kävellen. Vielä ainakin tällä viikolla on pyöräiilykelit mutta kyllä tuo sää nyt siihen suuntaan menee että kohta se loppuu. Ja se tarkoittaa sitä että mun on lahjottava tuo 4vee kävelemään kotiin :P Matkaahan ei ole kuin se 1,09km, mutta voin arvata että saattaa olla hikisiä reissuja edessä :O

Itelleni on nyt purrut neulontakärpänen ihan tosissaan, jotain on jo valmistakin mutta niistä myöhemmin! :) Vauvaneuleita pitäisi myös neuloa ahkerasti, parille ystävälle sekä tietenkin omalle, joka ei ole vielä saanut mitään äidin tekemää! Hups!
Tämä jäikin viimeiseksi työmatkaksi bussilla kotiin :D Istuin (nukuin) ihan merkityllä paikalla!
Tälläistä on syntynyt virkkuukoukulla, siihen palataan sitten kun jotain valmista!
Sunnuntaina käytiin katsomassa lentsikat elokuva, ei tehnyt vaikutusta nuorimpaan! :D
Tyttöjen kanssa päiväkävelyllä :)
Koira paralla oli korvatulehdus, sille ilmeisesti iskenyt joka puolella jylläävä syysflunssa! Tässä kuvassa kärsivä ilme johtuu kyllä salamavalosta ;)

-Suvi-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti