Arkea

Sitähän se elämä suurimmaksi osaksi on, plääh. Itse olen kovin tietoisesti yrittänyt opetella elämään siten ettei arki olisi vain työtä. Olen nyt ollut reilun vuoden töissä lähes kolmen vuoden kotiäiteilyn jälkeen. Työn teko kun on aikalailla pakollista (kunnes se 7 oikein kohdalle osuu ;D) niin olen tiukasti ottanut sen asenteen että töistä on tykättävä. Töihin on mentävä hyvillä mielin ja sieltä lähdettävä sillain että työasiat pystyy unohtamaan. Eihän tuo tietenkään aina onnistu. Itse teen töitä asiakaspalvelussa ja mielestäni on todella tärkeää että minusta näkyy aito iloisuus ja se että välitän asiakkaistani. Ja saamani palautteen ansiosta tiedän onnistuneeni :)

Eilen sain useita kevään merkkejä, vaikka itse kyllä rakastan talvea! Etenkin kevättalvea mutta kukapa ei rakastaisi kirpeitä kirkastaivaisia pakkaspäiviä kun aurinko loistaa kilpaa hangen kanssa.

Vielä kuukauden verran aurinko meillä paistaa kovin matalalta ja vain hetken. Mutta on tämäkin jo lupaus tulevasta.

Koiran kanssa opeteltiin vetotouhuja ja tyttöjen kanssa reippailtiin lähikauppaan lauantaipäivän karkkiostoksille. Meillä tosin lapset ei osaa mitään karkkia vielä himoita mutta tämä äiti kyllä :P Niin ja reippailu lähikauppaan tarkoittaa siis sitä että tytöt istui rattikelkoissaan ja minä vedin niitä ja talutin vielä koiraa, huh! No saipa paremmalla omallatunnolla syödä mässyt!

Tyttäret tein ikionnelliseksi löytäessäni Kappahlin alesta heille tyllimekot! On se niin helppoa vielä ilahduttaa toisia :) Ja niin ihanaa. <3

Tyttöjen huoneeseen ompelin Noshin ihanan ihanasta omppukankaasta päiväpeitteet. Peittojen toinen puoli on valkoista puuvillavelouria. Ja täytyy sanoa että ihanat tuli. Peitot on niin pehmeät ja kauniit että pahoinpelkään ettei ne kauaa tuossa sängyllä pysy kun ne lähtee leikkeihin :) Ehkä mä piilotan ne kaappiin ja ne viritetään vain "erikoistilanteissa" kuten ensi viikon lauantaina kun juhlistetaan 2vee synttäreitä! Ja Noshin asiakaspalvelu on niin huippuluokkaa että en voi kuin olla todella otettu. Toivottavasti säilyy edelleen samanlaisena!
Tiistaina tosiaan nuorimmaiseni täyttää kaksivuotta! Voih, eihän lasten kasvamisesta saa olla surullinen mutta aika... se oikeasti menee niin äkkiä. Nuorimmaiseni laskettu aika oli 11.1. mutta tiesin kyllä varsin hyvin entuudestaan että ylihän se menee. 15.1 oli lauantain ja aamun olin jo supistelua tuntenut, kuten aiemminkin viikolla. Laitoin lounaan tarjolle ja syötiin. Siinä ruokapöydässä sitten aviomiehelle vihjaisin ettei soitappa töihin että vähän taidat myöhästyä... Mies laittoi esikoisen päikkäreille ja meni pihalle soittamaan, minä nousin ruokapöydästä ja siinä samalla lapsivedet hulahti pöksyihin!
Suihkun kautta sitten lähdettiin kohti OYSsiä. Hauska sattuma oli sinänsä siis tammikuussa myös odotettiin että koiramme aloittaisi juoksun koska sen oli tarkoitus "lähteä miehiin" ja kasvattaja jo kovasti odotti tietoa. Ja samana aamuna alkoi koiralla juosksut :D Autosta lähetinkin kasvattajalle viestin että sitä käy sekä koira että emäntä samalla kellolla ;)
Synnytys meni niin helposti verrattuna edelliseen 47 tunnin yrittämiseen joka kiireiseen sektioon päättyi. Kolme aikaan oltiin huoneessa, ilokaasulla siinä selvittiin n. puol kuuteen asti. Sitten kuuden jälkeen epiduraali. Se onneksi helpotti ja seiskasta puol kasiin juteltiin miehen kanssa niitä näitä kunnes vähän vaille kahdeksan käskin miehen soittaa kelloa. Kätilölle sanoin että nyt tuntuu siltä kuin jota pitäisi tehdä?! Kätilö sanoi kohta tulevansa takaisin, viereisessä huoneessa oli tilanne päällä. Kahdeksalta kätilö tuli ja alettiin tosi touhuihin! Jo hetken päästä kätilö sanoi että nyt näkyy tummaa tukkaa <3 20:16 oli tyttö pihalla! Vähän oli hiljaisen oloinen ja hän sitten lähti Isin kanssa hetkeksi happikaappiin kun äiti kursittiin kasaan :O Tikkien määrästä ei ole tietoa mutta ei nyt mitenkään ylipahakaan, enemmän kuin kymmenen kuitenkin. Tyttö ja isi sieltä tulikin ja päästiin juomaan synttärikahvit ja neiti söi tissiä kuin viimeistä päivää!

 

-Suvi-